8. helmikuuta 2011

Lähtikö mopo käsistä



Jos elämään kasaantuu ruuhkaa, blogi on se joka siitä ensimmäisenä kärsii. Niinhän se menee. Pahoittelen. Töissä sentään jo helpottaa, mutta kotona välttämättä ei. Ei, etenkin jos nurkkiin on katselemista. Paikat ovat täyttyneet ontelokuteesta.

Spotsin innoittamana tutustuin onteloon ja hihkuin siitä sitten muillekin. Yksi mukava lauantai ehdotin kimppatilausta Päivin kudepuotiin. Ja mopo lähti käsistä. Nyt täällä lojuu yhteensä 19 kiloa mustaa ja valkoista ekokudetta. Kunhan vain joku hakisi ja kutoisi pois. Luulen, että tästä tulee lelukorit koko kylän lapsille. Ja patalaput koko suvulle. Tyynyjä, vessan mattoja, pikkukoreja, jännetuppitulehduksia.

Ihanaa ruuhkaa ja kelpaa nyt pysyä kiireisenä. Lupaan myöhemmin esitellä tuotoksia koko 19 kilon edestä.  :)

11 kommenttia:

  1. Olet selvästi siirtynyt tukkuportaaseen määrästä päätellen! =)

    Mielenkiinnolla odotan tuotoksiasi!

    VastaaPoista
  2. @Nonna: Siis todellakin. Tosin 19 kiloa jaetaan epätasaisesti neljän kesken. Minulle kuitenkin eniten. Toivoisin, että voisin esitellä kaikkien neljän erilaiset tuotokset. Suunnitelmissa.

    VastaaPoista
  3. Aika iso kasa samanmoista ontelokudetta minullakin odottamassa sopivaa ajankohtaa.
    Sain muuten lasipurkkini esille. Käy kurkkaamassa blogissani.

    VastaaPoista
  4. @Anu: Mitä ajattelit kutoa ontelosta? Kaipailen lisää vinkkejä, kun lankaakin riittäisi.

    VastaaPoista
  5. Apua! Täytyy tulla hakemaan omat kuteet pois. Ehkä pidetään samalla reissulla pieni kudekerho teillä, niin mäkin saan ekan tekeleen edes alkuun?

    -Neba

    VastaaPoista
  6. @Neba: Pidetään vaan kudekerhoa. Viimeistään viikolla 10, vaikka koko viikon edestä. Katsotaan, josko maltetaan ladulle ollenkaan. Hih.

    VastaaPoista
  7. Ajattelin virkata "säilyttimiä". Pieniä pöydälle/tasoille, isompia sukkalaatikkoon järjestystä ylläpitämään ja suurimman epämmäräisissä muovikasseissa lojuville ikuisuusprojekteille (neuleita pääasiassa.) Pari koekappaletta olen jo tehnytkin, ei vaan tahdo olla aikaa viedä (tätäkään) projektia eteenpäin. Äitini oli virkannut ison (pyöreän) maton matonkuteesta. Miksei ontelokude matoksikin taipuisi, virkattuna tai neulottuna. Ainaoikein -neuleena voisi tulla kiva pikkumatto...

    VastaaPoista
  8. @Anu: Ainaoikein neuleesta ajattelin vessanmattoa. Joko yksivärisenä tai muva-raidoilla. JOO, siitä tuleekin kiva!! :)

    VastaaPoista
  9. Hei, uusi lukija ilmoittautuu! Mukava kotoilu-blogi. :)

    VastaaPoista
  10. @Liiolii: Kiva kun ilmoittauduit. Tervetuloa mukaan. :)

    VastaaPoista
  11. Hah hah! Mulle on käyny vähä sama juttu ton ontelon kanssa... mutta ei siitä mihinkään pääse, ihana matsku. Hei muuten kiva blogi sulla!

    VastaaPoista