24. maaliskuuta 2011

Pihalle - äkkiä!




 

Oma ikääntyminen ilmenee meikäläisellä ehkä parhaiten näistä multahommista. Ennen ei tämä touhu kiinnostanut. Nyt kylläkin. Olin varmastikin ensimmäisten joukossa siemenostoksilla. Maaliskuun alussa. Ei ollut kesäkurpitsa päässyt loppumaan, ei. Nyt ne kasvaa jo sellaista kyytiä, että sato tupsahtaa vielä vanhan asunnon keittiön lattialle.

Meidän uudessa kodissa on sopivan kokoinen piha. Ei palstapuutarhan kokoinen, vaan hallittavampi. On kuitenkin hassua, ettemme ole nähneet siitä kuin raamit. Muuten se on autuaasti lumen peitossa. Rasittaa, kun ei tiedä mitä nousee ja mistä. Ensimmäisen kesän pitäisi mennä havainnoidessa. Vaan en malta. Tekee jo mieli kuopsuttamaan.

Minun tyylissä piha suunnitellaan ilman viivotinta. Ruukku sinne, toinen tänne. Sikin sokin. Huolellisesti ja harkitusti sijoitellen - kuitenkin. Sekaan sopisivat Kekkilän uutuudet. Vihervitriini ja Parvekeviljelysetti. Vaan hei, katsokaa hintoja. Vitriinistä saa pulittaa noin 750 e. Unissani saa.


11 kommenttia:

  1. Aikainen lintu madon nappaa, ainakin siemenostoksilla. Toukokuussa kaupoissa on siemenhyllyt jo ihan tyhjät :) Minäkin haaveilen jo upottavani kädet multaan. Näin jopa unta että kasvihuone oli ihan täynnä kasveja ja minä siellä into piukeana. Pettymys oli suuri kun heräsin ja näin lumen peittämän kasvihuoneen :(

    VastaaPoista
  2. Pihasuunnitelmasi kuulostavat ihanilta! Minullakin sormet jo syyhyävät pihanmylläykseen ja tarkoitus on tehdä juuri sellaisia muutoksia, jotka näyttävät rennon luonnollisilta mutta ovat kuitenkin tarkkaan harkittuja. ;)

    Kirjoitin juuri blogissani, että hiljattain löytynyt viherpiiperryshimoni ei voi olla mitenkään iästä johtuvaa, vaan siitä, että kovien pakkastalvien jälkeen olen alkanut arvostaa kevättä ja omaa pihaa enemmän.

    Nuo Kekkilän tuotteet ovat aina yhtä onnistuneita (ja kalliita). Mutta tuo yli kuva - se on paras, voisin tuijottaa sitä vaikka kuinka kauan! Sula, lumi, sula!

    VastaaPoista
  3. Selailin vuoden ensimmäistä viherpiha lehteä juuri ja takakannessa komeili kekkilän kasvihuoneen kanssa hyvin saman kaltainen (muovisilla ovilla kylläkin) seinää vasten asetettava "kasvihuone" alkaen 239€.
    Nuppu

    VastaaPoista
  4. Olen ihan samoja Kekkilän tuotteita ihaillut. Ja kauhistellut hintoja... Eikö kellään ole edullisempia versioita saatavilla? Kevät kolkuttelee jo!!

    VastaaPoista
  5. @jessica: vaihtelin taimia isompiin ruukkuihin samalla kun pihalla putrutti lunta. Ei auta kuin uskoa kevääseen ja kesään sen jälkeen. Tankkasin muuten taas lisää siemeniä. Kahjo.

    @jenni: samanlaiset haaveet meillä. Sammankuvan halusin tallentaa tänne. Siinä on jotain mitä haluaisin omallekin pihalle. Jotain.

    @nuppu: joo on pakko etsiä muita vaihtoehtoja. Tai sitten rakentaa itse. Tai teettää. Muoviseiniä en haluaisi. Pidetään silmät auki.

    @tickler: sama kuin yllä. Jatketaan etsintöjä. On sentään pari kuukautta kesään...

    VastaaPoista
  6. Onnea uudesta kodista - ja pihasta! Ihailen myös Kekkilän vajoja ja kasvihuonetta... Ja poden myös puutarhailukuumetta. Sulaisi jo nuo lumet!

    Ihanaa kevättä ja voimia muutto- ja remonttipuuhiin!

    VastaaPoista
  7. http://www.lpmenergy.fi/

    Kasvihuoneita myös tuolta

    VastaaPoista
  8. @m-a: Kiitos. Ei toivoakaan lumen sulamisesta. Tänäänkin sitä on tullut puolen päivän ajan vain lisää...

    @anonyymi: Pitääpä tutustua. Kiitos.

    VastaaPoista
  9. Kun näin tuon Kekkilän Vihervitriinin kuvan sain selvän vision, miten käytän varastossa olevan yksinäisen Lundia hyllyn hyödyksi...

    VastaaPoista
  10. Kekkilän vihervitriini on Stockalla huhtikuun kantistarjouksena. Hinnasta putoaa jopa 150 euroa pois, mikä tuntuu jo mukavasti. Itse harkitsen, raaskinko ostaa. Mies varmaan sanoo kuitenkin viimeisen sanan ;)

    Anu

    VastaaPoista
  11. @JOnna: Kiitos taas itsellesi. Mulla jää muutossa ylimääräiseksi yksi varaston hylly. Sillä voisin ainakin aloittaa...

    @Anu: Huomasin saman. Mielestäni se on silti liian kallis. :) Tällä budjetilla on pakko kyhätä jotain omaa. Alustavat piirrokset päässä. Katsotaan mitä syntyy ja millä aikataululla.

    VastaaPoista