26. elokuuta 2010

Selkeyttä

On laitetta toisen perään ja tolkuton määrä sotkuisia johtoja. Liian isot kaiuttimet. Kaaos, joka saa sisustajan kiljumaan. Tämä kuvaus sopii varmasti monen kodin tv-nurkkaan. Tai ainakin meidän. Kaaos on ollut päällä jo monta vuotta. Siihen on joko tottunut tai sitten ohjelma on vain ollut harvinaisen mielenkiintoista. On kuitenkin tullut aika muuttaa tv-nurkka muun sisustuksen mukaiseksi. Valinnat on nyt tehty.

Kodin suurin häpeäpilkku korjataan Valannin Lähellä-senkillä. Se saa olla kaksi ja puoli metrinen, neljällä modulilla. Tietysti valkoinen. Se saa sulkea sisäänsä sen kaiken epämääräisen elektroniikan. Laitetaan johdot piiloon ja saadaan vähän lisää säilytystilaa. Senkin päälle asetellaan jotakin pientä. Vaihtuva näyttely. Ja kaveriksi Genelecit. (jee)

Nyt pinnaa koetellaan ikuisuudelta tuntuvalla toimitusajalla. Onneksi BB:ssä on kuulemma tutun tutun tuttu. Pysyy katse visusti kiinni telkkarissa.

Kuva: Vepsäläinen

7 kommenttia:

  1. HEI!
    Kaunis ja selkeä blogi sinulla! KAUNIS kotikin myös :). Meillä myös pitkään hankinta-harkinnassa TV-taso. Ajateltiin Muuramea, mutta tuo Valannin taso onkin kaunis. Täytyypi tutustua laajemmin.

    Katselin aikaisempia postauksiasi ja ihastelin keitiötäsi. Minkä valmistajan kaapit sinulla on? Meillä keittiörempa suunnitelmissa syksyn ja talven aikana ja kaappien suunittelu ja haku meneillän. Sinun keittiösi olisi meidänkin makuun menevä!

    Kiitos kauniista kuvistasi, siis!

    Johanna

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. @Johanna: Kiitos kauniista sanoistasi ja tervetuloa mukaan "keskustelemaan". :)
    Keittiö on tanskalaisen Kvikin ja kaapisto nimeltään Mano. Korkeakiiltoinen ja helppo pitää puhtaana. Ajatonkin. Suosittelen.

    Valannin taso on meilläkin pitkällisen harkinnan tulos. Muurame oli toinen vaihtoehto, mutta ehkä tähän Valantiin törmää vähän harvemmin kodeissa. Hurjan simppeli. Menee keittiön kaappienkin kanssa, etenkin vielä kun avokeittiö näkyy olkkariin saakka.

    VastaaPoista
  4. Jostain kommenttikentästä löysin blogiisi. Ihana koti-blogi sinulla. Tutustun tarkemmin ajan kanssa.

    Inhoan myös kaikkia johtoja, piuhoja...Tässä kodissamme meillä stereoiden johdot "integroitu" eli seinien sisällä. Mutta edelleen tietokoneiden johdot ovat keräämässä pölyä.

    VastaaPoista
  5. @Satu: Kiva että löysit. Tervetuloa mukaan. :)

    VastaaPoista
  6. Täällä myöskin bloginlöytäjä ilmoittautuu. :)

    Meillä on kotona kaksi Valannin Lähellä-lipastoa sekä saman sarjan yöpöydät, kaikki mattavalkoisia. Viiden vuoden kokemuksella voin suositella sarjaa ja hankkisin sitä mieluusti lisääkin. Osa noista jo nyt olevista on ostettu Vepsäläiseltä, osa suoraan Valannin myymälästä sähköpostitse. Suoraan Valannin kautta tuli edullisemmin ja nopeammin. Tämä tiedoksi, jos joku muukin innostuu Valanti-ostoksille!

    VastaaPoista
  7. @Jenni: Kiva että ilmoittauduit. Ja harmitus sentään jakamastasi Valanti-tiedosta. TIETYSTI aina pitää kysyä suoraan valmistajalta. Vaan enpä tehnyt. Teenpä vastedes AINA.

    VastaaPoista