Kurkistin sisälle datshaan

Baikalissa sijaitsevalla Olhonin saarella asuu kesäisin 3000 ihmistä. Tuhat heistä talvehtii. Jokaisella on oma pienoinen mökkinsä. Ei rannoilla, vaan 70 kilometriä pitkän ja 30 kilometriä leveän saaren muutamassa kylässä. Maa on karua ja päällystettyjä teitä ei ole. Kasvimailla ei siis täällä juuri koreilla. Aidoilla, ikkunoiden luukuilla ja muilla puukoristeilla kylläkin. Eräällä iltakävelyllä ihastelin aitoja ja yritin kurkistaa sisälle datshaan. Tallensin mun lempivärin vihreän eri sävyjä.

Tiesittekö muuten, että Baikal järvessä on enemmän vettä kuin koko Itämeressä?

Sitten me hyppäsimmekin jälleen junaan. Hämmentävät kaksi viikkoa Venäjällä olivat takana.

Kylmä pulahdus maailman syvimpään järveen

Irkutskissa meitä odotti autonkuljettaja. Ajoimme läpi kaupungin. Moottoritielle, maantielle, hiekkatielle ja välillä ajoimme ilman tietä. Baikal-järvelle. Ylitimme maailman syvimmän järven lossilla. Yövyimme Olhonin saarella kolme yötä, Nikita's Guesthousessa, joka osoittautui helpoksi. Olimme vilussa, mutta niin kauniissa maisemissa.

Hämmästelimme shamanismin tarinoita. He kertoivat niitä niin tosina.

Aloimme uskoa niihin ehkä itsekin, kun kiinnitimme nauhoja, toivoimme ja pullotimme vettä parantavasta lähteestä.

Teimme iltakävelyjä. Ja aamukävelyjä. Istahdimme puun alle. Ihmettelimme.

Pojat viettivät päivän järvellä. Kumiveneessä. Saaliina yksi pieni, mutta onneksi toisilla oli parempi tuuri. Saivat sopan aikaiseksi. Oli kuulemma vodkaa kyytipoikana. Tietysti.

Pulahdimme kylmään Baikaliin. Ja saimme flunssan. Venäläiset pitivät meitä hulluina. Vaan eikö se ollut juuri toisinpäin?

Kolmen yön jälkeen jeeppi vei meidät takaisin lossille. Pomppuisessa kyydissä näimme jotain aivan kamalaa.

Radan varrelta

Trans Siperian junan pysähtyessä asemille meitä odotti mummojen markkinat. Täydensimme ruokavarastoja.

Ihastuimme kanssamatkustajiin ja vietimme heidän kanssaan paljon aikaa. Missäköhän te olette nyt, Aljona ja Masha?

Kerran päivässä kävimme ravintolavaunussa. Maistelemassa ja saamassa mielenkiintoista palvelua. Tapasimme ihmisiä.



Aikaa riitti vakoilemaan myös hyttinaapureita. Ja miettimään, keitä he oikein olivatkaan.



Yön aikana maisema ehti aina muuttua. Yllätyimme joka ikisenä aamuna. 



Seurasimme kiskoja. Emmekä koskaan kyllästyneet katselemaan niitä. Nukuttivatkin niin ihanasti.

Tajusimme, miten kaunista karu ympäristö voikaan olla.

Pysähdyimme, pysähdyimme ja pysähdyimme. Lukemattomissa paikoissa.

Piipahdimme vaunumme samovaarilla ja söimme taas lisää nuudeleita. En ole syönyt niitä sen jälkeen.

Ihastelimme kaupunkeja, jotka vain vilahtivat ohitsemme. Helsingin kokoisia, yleensä.

Ja kun haikeina nousimme Irkutskissa junasta, luulimme, että matka olisi jo melkein tässä. Vaan ei se ollutkaan. Ei.

Miksi matkustaa Moskovaan?

No vaikka ihan vain siksi, että sieltä saa käsittämättömän hyvää sushia. Siis tolkuttoman hyvää. Jotain erilaista mihin täällä on tottunut. Ja halvalla. Tolstoi vie yössä perille. Halvat unet erinomaisella sijainnilla saa Napoleonissa. 





Oikeita datshoja

Ensimmäinen heinäkuuta me hyppäsimme junaan, Tolstoihin tarkemmin. Meitä oli hytillinen, pojat yläpedeillä ja tytöt alhaalla. Vietimme viikonlopun Moskovassa jonka jälkeen jatkoimme taas kiskoilla. Toteutimme suurimman matkustamiseen liittyvän haaveeni halkaisemalla Siperian. Vei viisi päivää ja neljä yötä ennen kuin seuraavaksi jäimme junasta. Irkutskissa. Etelä-Siperiassa.

Ja mitenkö sain päiväni kulumaan junassa. Oi sentään. Ihan vain ikkunasta katselemalla. Uneksimalla ja haaveilemalla. Datshasta tietysti. Taitoimme liki 6 000 kilometriä kiskoja nähden tuhansia toinen toistaan viehättävämpiä venäläisiä pieniä torppia. Ne olivat sykähdyttävillä väriyhdistelmillä maalattuja, joskus ehkä ahtaita, parhaimmat päivänsä nähneitä. Mutta kasvimaat. Ne olivat loistossaan!

Torppakuumetta

Joka kesäiseksi vitsaukseksi alkaa muodostua torppakuume. Siis villi uneksiminen viikonloppupesästä. Enää mulle ei kelpaisi edes mikä tahansa mökki. Kylkiäisenä pitäisi olla kasvihuone ja perunamaa. Nyt elettäisiin sadonkorjuun aikaa.

Torppakuumeen nostatti menneen juhannuksen pyöräilyreissu Ahvenanmaalle. Siitä pari otosta alla. Eikä se kuume laantunut kahden viikon lomamatkallamme torppien luvatussa maassa, Venäjällä.

Hei ihmiset, halutaan ostaa datsha!

Sisustusinto palaamassa?

Meidän remonttimies ilmestyi eilen. Ju-huuu! HÄN on elossa!! Ja työn on tarkoitus jatkua heti huomenna lauantaina - saunalla. Saatan siis sittenkin päästä löylyttelemään syyskuussa ilman, että oman vasaran tarvitsee heilua.

Tämä palautti sisustusinnon, joten tilasin heti kättelyssä itselleni uuden leikkuulaudan. Metsänvihreän. Fine Little Day:stä. Niillä on kiva blogikin.

Ravintola Juuri

Voiko sisäänkäynti enää ollakaan houkuttelevampi? Pysähdyttävä. Ja ruokakin on vielä hyvää. Juuri. Korkeavuorenkadulla.