Kylmä pulahdus maailman syvimpään järveen

Irkutskissa meitä odotti autonkuljettaja. Ajoimme läpi kaupungin. Moottoritielle, maantielle, hiekkatielle ja välillä ajoimme ilman tietä. Baikal-järvelle. Ylitimme maailman syvimmän järven lossilla. Yövyimme Olhonin saarella kolme yötä, Nikita's Guesthousessa, joka osoittautui helpoksi. Olimme vilussa, mutta niin kauniissa maisemissa.

Hämmästelimme shamanismin tarinoita. He kertoivat niitä niin tosina.

Aloimme uskoa niihin ehkä itsekin, kun kiinnitimme nauhoja, toivoimme ja pullotimme vettä parantavasta lähteestä.

Teimme iltakävelyjä. Ja aamukävelyjä. Istahdimme puun alle. Ihmettelimme.

Pojat viettivät päivän järvellä. Kumiveneessä. Saaliina yksi pieni, mutta onneksi toisilla oli parempi tuuri. Saivat sopan aikaiseksi. Oli kuulemma vodkaa kyytipoikana. Tietysti.

Pulahdimme kylmään Baikaliin. Ja saimme flunssan. Venäläiset pitivät meitä hulluina. Vaan eikö se ollut juuri toisinpäin?

Kolmen yön jälkeen jeeppi vei meidät takaisin lossille. Pomppuisessa kyydissä näimme jotain aivan kamalaa.