3. maaliskuuta 2010

Olohuoneen pöydän ongelma ratkaistu





Olemme jo pitkään ihastelleen lehdissä vanhasta ovesta tehtyjä olkkarin pöytiä. Sellaisia kuluneita isoilla pyörillä. Haave on elänyt pitkään, mutta konkretian tasolle emme ole päässeet. Emme, ennenkuin tänään eteisen lattialla odotti Avotakka.

Lehdessä esiteltiin juuri sellainen pöytä, millainen meillekin halutaan. Innostuin. En puuskaltani edes heti huomannut, että juttu oli tehty entisten opiskelututtujeni kotona. Tyylikkään Heidin tyylikäs homing inspiroitti poikaystävän huuto.nettiin ja hups - ongelmamme on ratkaistu. Kulunut vanha komeron ovi tulee rahtina Etelä-Suomeen varmaankin ensi viikolla. Katsotaan mitä saamme siitä aikaan.

Heidille kuitenkin hurjasti kiitosta inspiksestä, ja terveisiä sinne missä teidän uusi koti ikinä sijaitseekaan. Jossakin kaukana. Jossakin lämpimässä.

Kuvat: Avotakka, Huuto.net

6 kommenttia:

  1. Kyllä miullekin tollanen pöytä kelpaisi, ihan tosi hieno!

    VastaaPoista
  2. Miä, siis Jessica ;)

    VastaaPoista
  3. @Jessi: Munkin mielestä toi on aika kiva. Ja loppujen lopuksi edullisesti toteutettavissa oleva kokonaisuus. Voi olla, että pöytä vaatii kolmanneksen lyhentämistä. Jää nähtäväksi. :)

    VastaaPoista
  4. Tuttavallani on tuollainen ovi (jonka päällä vielä lasi) ruokapöytänä. Hyvin toimii. Teilläpä päästään tuumasta toimeen. Meillä vaan puhutaan... Onnea projektiin!

    Christa

    VastaaPoista
  5. Musta on tullut innokas kommentoija näemmä...:)

    Dekossa oli joskus taannoin juttu kodista, jossa vastaavaa pyörillä höystettyä ovea oli käytetty tv/stereo-tasona. Toimi hyvin siinäkin tarkoituksessa.

    -Neba

    VastaaPoista
  6. itse oon haaveillut ihan samasta :) ....kunhan saisin sen vakituisen suomi-osoitteen itselleni ensin :D nätti ja helppo toteuttaa!

    VastaaPoista